Kun puhumme työn tulevaisuudesta, puhumme työn katoamisesta. Meitä näyttää eniten kiinnostavan, vievätkö robotit meidän työmme ja milloin se murros tulee tapahtumaan.
Keskustelu siitä, miten ihmisen tekemä työ muuttuu automaation myötä, on viime vuodet kiertänyt kehää erilaisten laskelmien ympärillä. Arviot teknologian vaikutuksesta ihmistyön määrään, ammattien ja työtehtävien katoamisen vauhti on hallinnut keskustelua työn tulevaisuudesta.
Robottiuhka on jättänyt kaikki muut tulevaisuudesta kertovat trendit vaille huomiota. Työn tulevaisuus nimittäin on jo täällä, mutta se nousee esiin eri tavalla kuin vielä hetki sitten arveltiin.
Työn tarjonnan ja kysynnän välinen kuilu kasvaa.
Työ ei ole katoamassa. Toistaiseksi työtä syntyy ja kuolee vuosittain Suomessa lähes yhtä suuri määrä. Työ ei ole sirpaloitunut. Valtaosa työväestöstä Suomessa käy vielä perinteisessä kuukausipalkkaisessa työssä. Ihmisten käsitys työn epävarmuudesta on voimistunut, samalla kun työsuhteiden pituus on kasvanut. Mielikuvat ja puhe työn tulevaisuudesta ovat kovin erilaisia kuin työn arki juuri nyt.
Työn tulevaisuuteen vaikuttava, nopeasti voimistuva trendi on tänä syksynä otsikoihin noussut osaajapula. Se tarkoittaa, että työn tarjonnan ja kysynnän välinen kuilu kasvaa. Tietyissä ammateissa osaaminen vanhenee nopeasti, ja toisissa pula tekijöistä jarruttaa yritysten kasvua. Selkein esimerkki on tietysti digiosaajien puute. Sitran mukaan tämänhetkinen tuhansien ict-ammattilaisten vaje työmarkkinoilla saattaa lähitulevaisuudessa olla 50 000. Luku voi olla suurempikin, sillä yksin tietoturva-osaajien kysyntä moninkertaistuu parin seuraavan vuoden aikana.
Samalla kun työtä katoaa, uutta syntyy.
Ensimmäinen työn tulevaisuutta koskeva tärkeä kysymys onkin, syntyykö myös uutta osaamista? Kuka kouluttaa nopeasti lisää ict-ammattilaisia?
Kaksi suurta suomalaista finanssialan yritystä on hiljattain kertonut, että tuhannet pankkialan ammattilaiset menettävät työnsä seuraavien vuosien aikana. Vastaavia töitä on tuskin enää tarjolla useimmille heistä. Koulutusreformien keskellä on unohdettu se joukko, joka ei voi palata vuosiksi koulun penkille. Missä syntyy uusi tapa muunto- ja täydennyskouluttaa aikuisia alanvaihtajia?
Työn murros on vasta alussa, mutta siihen liittyvät trendit ovat vaikuttaneet jo pitkään.
Samalla kun keskiluokkaisen työn määrä vähenee, ja uutta työtä syntyy palkkahaitarin ylä- ja alapäähän. Kaikissa eurooppalaisissa maissa keskituloisten kotitalouksien määrä on vähentynyt 1990-luvun alusta lähtien, mutta nopeinta kehitys on ollut Suomessa.
Nuorelle työuraa aloittelevalle se tarkoittaa, että vanhempien toiveita ja neuvoja ei kannata juuri kuunnella: työelämä näyttää tulevaisuudessa erilaiselta kuin se, minkä he tuntevat.
Yhä useampi ajautuu huomaamattaan ulos työmarkkinoilta.
Joidenkin arvioiden mukaan hankalimmassa asemassa ovat noin 35-vuotiaat, jotka ovat jo olleet työelämässä pitkään. He kokevat suurimman muutoksen seuraavan 30 vuoden aikana.
Työn tulevaisuudesta puhuttaessa jää usein huomaamatta, että yksittäisen työntekijän vastuu omasta työurastaan ja ammattitaidostaan kasvaa merkittävästi. Yhä useampi ajautuu huomaamattaan ulos työmarkkinoilta. Omia kyvykkyyksiään ja niiden kehittämistä pitää arvioida myös oman työuran näkökulmasta, ei vain työnantajan toiveista käsin. Kuka auttaa työntekijöitä pysymään hereillä oman ammattitaidon suhteen?
Suurin puute työn tulevaisuutta koskevassa keskustelussa on, ettei se koske tätä päivää, mitä me voimme tehdä nyt.
Työn murrokseen pitää ensin herätä: se tapahtuu jo. Sen jälkeen tarvitaan tekoja. Teot kuuluvat niin lainsäätäjille, yrityksille kuin jokaiselle meistä.
Kirjoittaja Marjaana Toiminen toimii senior advisorina ja on MindMill Networkin perustaja.
