Vaikka internet on itsestään jo maailmaa mullistava keksintö, se on myös synnyttänyt ison osan muista teknologiakeksinnöistä aina älypuhelimista Facebookiin. Internet on muuttanut yhteiskuntia maailmanlaajuisesti.
Iot eli Internet of Things, esineiden internet, on internetistä syntynyt keksintö. Iot on nimitys, jota käytetään laitteisiin, jotka toimivat yhdessä toisiinsa kytkettyinä tiedon keräämiseksi, paremman automatisoinnin, ja yhtenäisemmän sekä tietoisemman käyttökokemuksen luomiseksi. Yksinkertaisesti se on tekniikkaa, jotka on liitetty internetiin.
Iot kattaa kasvavan määrän tekniikka. Älykkäät kodin apulaiset, kuten Google home ja Amazon Alexa sekä älykkäät jääkaapit, jotka luovat käyttäjälle valmiita kauppalistoja, toimivat hyvinä esimerkkeinä.
Lue myös: Katriina Valli: Tekoälyn käyttöönotto ei ole vaikeaa
Teknisemmästä näkökulmasta esineiden internet voidaan kuitenkin määritellä ajankohtana, jolloin internetiin on liitetty enemmän laitteita kuin ihmisiä. Tämä piste saavutettiin jo vuosina 2008–2009. Suurin osa tutkimuksista kattaakin kaikki internetyhteydessä olevat laitteet osaksi esineiden internettiä.
Viimeisin vuosikymmen on ollut kasvun aikaa. Tällä hetkellä verkkoon on liitetty enemmän laitteita kuin ihmisiä, noin 4 laitetta yhtä ihmistä kohden. Iot:n kasvu on tuottanut paljon tietoa ja tilastoja, joita meidän pitäisi oppia tulkitsemaan.
Lähteet: Comparitech, Tivi.