Marco Bjurström tunnetaan tanssinopettajana, koreografina, teatterintekijänä ja innostavana juontajana. Hänellä on myös pitkä perspektiivi suomalaiseen työelämään ja hyvinvointiin, sillä valmennustyötä tulee täyteen maaliskuussa jo 27 vuotta.
Oletko huomannut yhtäläisyyksiä näiden eri ammattien välillä?
− Ne saattavat näyttää erilaisilta, mutta kyllä se on aika pitkälti samaa. Huomasin jo nuorena tanssinopettajana, että tehtäväni oli saada ihmiset relaamaan niin, että he uskaltavat oppia ja kokea. Saman asian äärellä ollaan yritysten valmennuksissakin.
Marco näkee, että toimivan työyhteisön peruspalikoita on turvallisuuden tunne – työntekijän pitää tietää mitä tehdään ja miksi. Jos tätä turvallisuuden tunnetta ei ole, ei pysty kehittymään, ja luovuus tai uusiutuminen ei voi tapahtua.
− Turvallisuus ja tarpeellisuuden tunne eivät tule kaikille samoista asioista. Siinä tarvitaan viestintätaitoja ja esimiesten tai tiiminvetäjien aitoa kiinnostusta työntekijöihin. Kommunikaatiota ei aina arvosteta ja anneta sille tarpeeksi aikaa. Kerran vuodessa pidettävä teemapäivä ei riitä.
Työyhteisöissä on paljon erilaisia ihmisiä, joilla on erilainen tapa toimia, erilaiset rytmit. On sääli, jos tätä erilaisuutta ei tunnisteta ja arvosteta. Sehän juuri tekee yrityksestä ainulaatuisen, Marco huudahtaa.
Kivettynyttä vai notkeaa?
Vastuuta hyvinvoinnista ei voi aina sysätä työterveyshuollolle tai pomolle, vaikka nekin ovat tärkeitä tahoja, kun homma menee tukkoon.
− Johtamisessa on vieläkin ongelmia kuten vastuun ja ihmisten kohtaamisen väistämistä. ”Alaistaitojakin” tarvitaan: epäreiluuden kokemuksen takana voi olla kuvitelma, että esimies näkee sanomattakin mikä on ongelmana. Vastuu omasta hyvinvoinnista on lopulta jokaisella itsellään. Lähikollegat huomaavat kuitenkin helposti, jos jokin on vinossa. On inhimillisyyttä, kysyä miten voit tai tuoda kahvikuppi. Pienillä asioilla on suuri merkitys, ja se on sitä työyhteisön huoltoa parhaimmillaan.
”Kun pinna kiristää, juo lasi vettä, liikuta itseäsi ja haukkaa hetki happea.”
Marco on seurannut aitiopaikalta suomalaisen työkulttuurin muutosta. Jurotusmyytti on onneksi jo murtunut.
− Haitari ääripäiden välillä on kasvanut. On perusteollisuuden aloja, joissa muutos on hidasta ja ne ovat jämähtäneet 1900-luvun alkupuolelle tiukkoine rakenteineen. Peli- ja it-ala taas ovat itseluotuja, joustavia kulttuureja, joissa on paljon eritaustaisia ihmisiä, ja ne ovat aina altistuneet muutokselle. Työpaikan sijainnilla ei ole merkitystä – ei ole tyypillistä helsinkiläistä tai siilinjärveläistä.
Marco näkee ihmisen kokonaisuutena; fyysisellä puolella voi hoitaa mieltä ja päinvastoin. Omaa kroppaansa ei voi kieltää. Hyvinvoinnin parantaminen arjessa on ihan ilmaista: kun pinna kiristää, juo lasi vettä, liikuta itseäsi ja haukkaa hetki happea, hän kehottaa.
Marco haluaa kannustaa olemaan läsnä, elämään, näkemään ja reagoimaan – olemaan aktiivisia omassa työympäristössään. Myös eri mieltä oleminen on tärkeää.
Jokainen voi tehdä pieniä positiivisia tekoja työpaikalla: osoita toiselle, että hän kelpaa sellaisena kuin on, sillä hyväksyntää me kaikki kaipaamme, hän toteaa lopuksi.
