Skip to main content
Etusivu » Yritystoiminta » Myös kunta hyötyy yritysten menestyksestä
Kunta

Myös kunta hyötyy yritysten menestyksestä

yrittäjä
yrittäjä
Yrittäjäystävällinen kunta tarjoaa palveluita yrityksen elinkaaren eri vaiheisiin, kuten yrityksen perustamiseen, kansainvälistymiseen ja omistajanvaihdokseen. Kuvat: Getty Images


Tanja Matikainen

päällikkö, kunta- ja elinkeinoasiat

Kunnan yrittäjämyönteisyyttä mitattaessa on Suomen Yrittäjien kuntabarometrin mukaan selkeästi nähtävissä kolme tärkeää elinkeinopolitiikan osa-aluetta.

Yrittäjämyönteisyyteen vaikuttavat yrityslähtöisyys, elinkeinopolitiikan asema kunnassa sekä yrityspalvelut. Kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö Tanja Matikainen kehottaakin kuntia kiinnittämään erityistä huomiota kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyyteen.

– Kuntien tulisi entistä paremmin arvioida yritysvaikutuksia päätöksenteossaan ja samalla tunnistaa, että päätöksillä saattaa olla yrityksiin myös välillisiä vaikutuksia, Matikainen sanoo.

Matikainen kuvailee yrittäjäystävällistä kuntaa antamalla muutamia esimerkkejä. Ensinnäkin kunnan tulee tarjota yrityspalveluita yrityksen eri vaiheissa – alkuvaiheessa, kasvussa, kansainvälistyttäessä, omistajanvaihdoksessa sekä mahdollisessa kriisissä.

– Yritysmyönteinen kunta myös tukee yrityksiä digitaalisten ratkaisujen tarvemäärittelyssä, valinnassa sekä koulutuksessa ja varmistaa, että yritykset todella ovat tietoisia eri yrityspalveluista.

Yrityspalveluiden merkitys on Matikaisen mukaan suuri. Ne saattavat nimittäin jopa olla se tekijä, jonka avulla yritys ylipäätään perustetaan.

– Toisaalta yrityspalvelut myös auttavat yritystä kasvamaan ja jopa kansainvälistymään. 

Poikkeusolojen aikana yhteistyötä tiivistettiin 

yrittäjä
Kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö Tanja Matikainen lausuu erityiskiitoksen valtion maksamalle yksinyrittäjien korona-avustukselle. Kuva: Getty Images

Kunnat ja yrittäjät tarvitsevat toisiaan. Matikainen muistuttaa, että ilman yrittäjiä ja yrityksiä ei ole työpaikkoja eikä kunnilla verotuloja. On kunnan etu, että sen alueella olevilla yrityksillä menee hyvin ja että yritykset aikaansaavat jatkuvaa liikevaihtoa.

– Koronaepidemian alkaessa yrittäjäjärjestö, kunnat ja eri toimijoiden yritysneuvojat nopeasti tiivistivät yhteistyötään ja saivat aikaan hienon Alueesi korona-apu yrittäjälle -konseptin, joka antaa neuvontapalvelua nimenomaan koronasta aiheutuviin ongelmiin.

Matikainen lausuu erityiskiitoksen myös valtion maksamalle yksinyrittäjien korona-avustukselle.

– Avustus jaettiin ensimmäisellä kierroksella kuntien kautta. Myös tämä konsepti toimi hyvin.

Next article