Itsenäisyyden juhlavuodelle on luotu Suomi 100 –menu. Lautasella ovat vuodenajat, metsä ja luonto antimineen. Pyöreitä juhlittaessa talo tarjoaa parastaan. Niin myös Suomi, jonka sadan vuoden valtiollista olemassaoloa maistellaan varta vasten suunnitellulla ruokalistalla. Ruoka yhdistää. Samalla se on käyntikortti. Mikä kertoisi kansakunnasta paremmin kuin se, mitä se suuhunsa laittaa?
Merkkivuosi on hyvä hetki kunnioittaa historiaa. Se on myös tilaisuus katsoa tulevaan, modernisoida ja rikastuttaa vanhaa ja olemassa olevaa uusilla vivahteilla. Nuo tavoitteet ajoivat eteenpäin Suomi 100 –menun vastuullista kokkiduoa, Kim Palhusia ja Arto Rastasta.
– Yhteistyömme on pitkä ja ajattelemme aika samoin. Artolla on moderneja juttuja, minä osaan klassikot. Teimme pari-kolme annosta jokaista, etsimme hyvät ja huonot puolet ja yhdistelimme. Palaute tuli kuuden hengen raadilta ja viilasimme vähän makumaailmaa ja esillepanoa.
Asettelu on kokemuksessa olennaista. Ensin nautitaan silmillä, sitten tulevat tuoksut ja lopulta maku, kuvailee Palhus, keittiömestari par excellence, jolle tuttuja ovat niin lähetystöt kuin huippuravintolat Suomessa ja ulkomailla.
Nyt hän on myös ”ruokalähettiläs”. Suomi 100 –menu on osa MTK:n ja Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiön #syödäänyhdessä –hanketta. Ulkoministeriö harjoittaa sen yhteydessä ”ruokadiplomatiaa”, jolla avitetaan suomalaisen ruoan ja juoman vientiä. Profiilin nostoon on aihetta.
Suomi 100 –menu on myös rinnanröyhistys
Vallinnut vaatimattomuus saa Palhusin puhisemaan.
– Olemme jopa tuominneet itseämme, olleet herkkiä loukkaantumaan. Berlusconihan teki palveluksen! Meihin tuli puhtia.
Suomen ulkomaanedustustoissa on nyt siis uusi kattaus. Mitä onkaan tarjolla?
Olemme jopa tuominneet itseämme, olleet herkkiä loukkaantumaan.
Siman kanssa nautitaan ”suomalaisia suupaloja” – kuten riimisuolattua naudanfileetä, metsäsienisalaattia ruissipsillä, piparjuurimoussea, savustettuja muikkuja ja kirjolohenmätiä. Alkuruokiin kuuluvat graavattu lohi tervapastilleilla valmistetun kastikkeen kera. Pääruokina valittavana on karitsaa, kauralla täytettyjä kaalikääryleitä ja jokamiehen salarakas, makkara, lammastäytteellä. Ja makeaksi lopuksi britakakkua. Juomasuosituksena on olut. Silti soveltaa saa ja pitää.
– Lähettiläät voivat toki valita myös paikallisia viinejä, sehän on korrektia vieraita kohtaan, ohjeistaa Palhus ja kehaisee samalla menun skaalattavuutta.
Se on toteutettavissa niin kahdelle kuin kahdellesadalle. Yksi lähtökohta oli juhlavuoden suoma tilaisuus lähettää asemamaihin suomalaisia raaka-aineita. Aiemmin näin ei ole järjestelmällisesti tehty. Lähetystöjen kellareissa on nyt mystinen hylly, johon saa koskea vain kun edessä on Suomi 100 –tilaisuus. ”Survival kit” sisältää muun muassa hilloja, jauhoja ja maustepippureita.
Lue myös: Toscanalaisen joulun kolme viinikuningasta
Sielu löytyi metsästä
Ilman synnytyskipuja ei menu rakentunut. Oli sukellettava suomalaisen ruoan sieluun unohtamatta kansainvälisiä konteksteja.
– Lopulta sisältö nousi vuodenajoista, metsän mauista. Välillä ne ovat karuja – itse tehtyjä hilloja, pakasteita ja säilykkeitä. Lammas ja lohi tulivat luontevasti mukaan. Niitä saa kaikkialta eikä niihin liity uskonnollisia tai poliittisia reunaehtoja. Ruoka on herkkä asia.
Suomi muuttuu ja ruoka sen mukana.
– Olemme kanamaa, sitten tulee porsaanliha. Mutta kasvisperäisyys nousee, härkäpavut ja nyhtökaurat. Muodikas mauste on nyt kumina, jota meillä viljellään eniten maailmassa, toteaa Palhus.
