Maailmalta painavat suomalaisten kauppojen asiakkaiden kimppuun Amazonit, Alibabat ja Zalandot.
Joka viikko jossakin digipaneelissa pohditaan, miten paljon verkko-ostoksista valuu ulkomaisiin verkkokauppoihin. Ja vastaus on paljon. Suomalaisia verkkokauppiaita arvostellaan ankarasti ja vikaa kuuluu löytyvän niin verkkokauppiaista kuin kumppaneistakin.
Mutta mitä tekee samaan aikaan perinteinen kivijalkakauppias? Kyttää naapurin Kolehmaista verhon raosta ja murisee, että ”älä prkl tule minun apajilleni”. Mutta onko siitä Kolehmaisesta vaaraa, kun se itse murisee toiselta puolelta katua takaisin? Siinä samalla, kun kauppiaat kyttäävät toisiaan, alibabat ja amazoonit saavat touhuta rauhassa analogisen maailman yläpuolella globaalissa digipilvessä.
Mutta suomalaisen kauppiaan suurin huoli on edelleen, onko hänen tarjouksensa parempi kuin Kolehmaisella.
Eli eivätpä ole tainneet viedä ulkomaiset verkkokauppiaat suomalaisilta verkkokauppiailta läheskään niin paljoa kauppaa, kuin ne ovat vieneet perinteisiltä suomalaisilta kauppiailta. Verkkokauppiaat ovat pääosin uusia, uusin metodein alalle tulleita yrittäjiä, jotka ovat rakentaneet oman erikoistuneen verkkokaupan jonkun nichen ympärille.
Mutta miten on käynyt perinteisten urheilutarvike-, levy-, kirja-, vaate-, yms. kauppiaiden? Suuret kansainväliset ja vahvasti verkkokauppaan panostavat toimijat ovat tulleet ja putsanneet pöydän. Ja tälle kehitykselle ei näy loppua.
Mutta suomalaisen kauppiaan suurin huoli on edelleen, onko hänen tarjouksensa parempi kuin Kolehmaisella. Miksi? Miksi niin monet vakiintuneet kauppiaat reagoivat verkkokauppaan niin hitaasti?
Itsetyytyväisyys olemassa oleviin liiketoimintamalleihin. Monet kauppiaat eivät osaa kuvitella uutta todellisuutta, jossa vanhat liiketoimintamallit eivät enää olisi kilpailukykyisiä, joten ne eivät edes tunnista tarvetta muuttua.
Nykyisen liiketoiminnan kannibalisoimisen pelko. Vaatii rohkeita päätöksiä ja kovaa johtamista lähteä kannibalisoimaan liiketoimintaa, jolla on rakennettu yrityksen tähänastinen menestys.
Ennustaminen/ohjaaminen peräpeiliin katsomalla. Uudet uhat eivät löydy kuukausia vanhoja asioita kertovista perinteisistä talouden raporteista, ne löytyvät tiiviistä asiakasdialogista ja hyvästä teknologisten mahdollisuuksien tuntemisesta.
Menneeseen nojaava kompromissikulttuuri. Kauppiaat hakevat usein menneeseen nojaavia kompromisseja ja yrittävät torperoida uusia ideoita suuremmalla innolla, kuin mitä ovat valmiina pienimpäänkään muutokseen.
Huono ymmärrys digimarkkinoinnista ja jakamistaloudesta. Verkostovaikuttamisen mahdollisuudet ja skaalaedut ovat monesti hyvin vieraita asioita monelle kauppiaalle.
Kannattavuuden romahtamisen pelko. Digibisneksessä investoinnit pitää tehdä paljon etupainotteisemmin ja aggressiivisemmin kuin perinteisessä suunnitelmataloudessa ja voitot jaetaan nopeimmille.
Liian hidas päätöksenteko. Kiihtyvä teknologinen kehitys ja informaatiotulva ovat entisestään lisänneet hämmennystä ja hidastaneet kykyä tehdä päätöksiä.
Sen sijaan, että syyllistetään verkkokauppiaita, perinteisten kaupan toimijoiden pitäisi ymmärtää, että kaupan tekeminen verkossa tulee väistämättä joka toimialalle. Ja pahin kilpailija ei ole enää naapurin Kolehmainen, vaan kovimmat haastajat tulevat useimmiten oman toimialan ulkopuolelta.
Asiakaslähtöisiä pilvipalveluita kehittävien uusien ketterien toimijoiden tuntuu olevan paljon helpompaa omaksua perinteisen fyysisen maailman haasteet kuin päinvastoin.
Tuomo Luoma
hallituksen puheenjohtaja, Verkkoteollisuus ry
