Mira Vuorenpää
Markkinoinnin ja yritysyhteistyön vastaava,
Suomen Pelastusarmeijan Säätiö sr
Tekemällä lahjoituksen Pelastusarmeijan Joulupatakeräykseen mahdollistat kotimaan vähävaraisille odottamisen arvoisen joulun.
Pelastusarmeijan joulupatakeräys on lähimmäisen auttamisen klassikko. Pelastusarmeijan työntekijä tai vapaaehtoinen seisomassa punamustan padan äärellä on perinteinen ja tuttu näky jouluisessa katukuvassa. Nykyään puolet keräykseen annetuista rahalahjoituksista tulee sähköisten maksukanavien kautta.
Yritykselle helppo tapa kantaa yhteiskuntavastuuta
Monet yritykset ovat mukana Joulupata-keräyksessä hyväntekijöinä lahjoittaen rahan ohella tavaraa, asiantuntemusta, näkyvyyttä tai aikaa joulupatavahteina. Pelastusarmeijan yksiköt eri puolilla Suomea varmistavat, että apu menee perille. Keräyskulut pyritään pitämään mahdollisimman alhaisina, sillä suuri osa työstä tehdään talkoovoimin ja vapaaehtoisten avulla. Vuonna 2023 Joulupataan saatiin rahalahjoituksia yli 800 000 euroa sekä lisäksi vaatetta ja leluja.
Suurin osa Joulupadan tuotoista jaetaan ruokatarvikkeina ja lahjakortteina vähävaraisille lapsiperheille ja muille avuntarvitsijoille eri puolilla Suomea. Vaikka merkittävä määrä apua jaetaan ennen joulua, jäljelle jääneillä varoilla jatketaan avustustyötä ympäri vuoden. Padat ovat kaduilla noin kymmenen päivää vuodessa, mutta netissä Joulupataan voi lahjoittaa milloin vain. Ruuan, vaatteiden ja tarvikkeiden lisäksi Pelastusarmeija tarjoaa ihmisille monimuotoista apua ja tukea, kuten henkistä apua ja neuvontaa.
Ajat muuttuvat, avuntarve on säilynyt
Entistä useammat ihmiset kääntyvät Pelastusarmeijan puoleen voidakseen järjestää joulun perheelleen. Usein kyse on yksinkertaisista perusasioista – ruokaa joulupöytään ja kenties lapsille ja lapsenlapsille joululahja. Keräyksen nettisivuilla joulupata.fi kerrotaan erilaisista mahdollisuuksista auttaa ja olla mukana. Lahjoittamalla nyt Joulupata-keräykseen varmistat avun tarvitsijoille ja olet tänäkin jouluna tuomassa joulumielen ja jouluiloa tuhansille ihmisille.