Skip to main content
Etusivu » Teollisuus » Pohjoisen huoltovarmuus rakentuu vahvan logistiikan varaan
Sponsoroitu

Pohjois-Suomen merkitys huoltovarmuudelle ja turvallisuudelle kasvaa, kun sekä länsiliittouman että Venäjän katseet kohdistuvat yhä tiukemmin alueen infrastruktuuriin.

– Kemi on tärkeä logistiikan solmukohta sekä kaupallisesti että sotilasstrategisesti. Ruotsin rajan läheisyys, Nato-jäsenyyden mukanaan tuomat uudet vaatimukset sekä pohjoisten sotilaskuljetusten keskeinen rooli tekevät Kemin satamasta kriittisen Euroopan puolustuksen kannalta, toteaa Kemin Sataman Oy:n toimitusjohtajaa Markku Rautio.

Portti pohjoiseen ja väylä maailmalle

Kemin Ajoksen satamaan on helppo tulla meriteitse, maanteitse, rautateitse ja lentäen. Pohjoismainen yhteistyö on vahvaa niin Ruotsin kuin Norjankin satamiin. Venäjältä tulevan puun saannin tyrehdyttyä Kemin kautta kulkee pohjoisen puutavaraa ja biotuotteita Eurooppaan ja Ruotsiin merirahtina.

– Jos Tanskan salmet jostain syystä sulkeutuisivat, rautatieyhteys Ruotsin kautta Kemiin ja sieltä syöttöliikenteenä muihin satamiin kuljettaisi aikamoisen tavaramäärän huomattavasti ympäristöystävällisemmin rekkaliikenteeseen verrattuna, Rautio huomauttaa.

Kemi panostaa merenkulun päästöjen vähentämiseen. Käynnissä oleva noin viiden miljoonan maasähköhanke mahdollistaa valmistuttuaan laivojen sähkönsaannin satamasta eikä dieseliä käyttävillä apumoottoreilla. Euroopan komission myöntämä 1,34 miljoonan euron rahoitus Verkkojen Eurooppa eli CEF-tukena kattaa lähes kolmasosan kokonaisinvestoinnista.

– Toivoisin, että kun länsiraide vedetään Ruotsista Suomeen, se sähköistettäisiin aina Ajokseen saakka. Tämä vahvistaisi entisestään Suomen pyrkimyksiä kohti hiilineutraalia logistiikkaa, Rautio pyytää.

Kemin satama on logistinen solmukohta

• Se on saavutettavissa maalta, mereltä ja ilmasta.
• Sekä työturvallisuus että kansallinen turvallisuus ovat korkealla tasolla.
• Satamassa on riittävästi kapasiteettia eikä laituripaikoilla ole ruuhkia.

Lue lisää Suomen pohjoisimmasta yleissatamasta!

Next article